Etusivu » Puuviljelmien sosioekonomiset vaikutukset ja paikallisyhteisöjen osallistuminen metsäsektorin päätöksentekoon Etelä-Afrikassa

Puuviljelmien sosioekonomiset vaikutukset ja paikallisyhteisöjen osallistuminen metsäsektorin päätöksentekoon Etelä-Afrikassa

Hankkeessa kerättiin haastatteluaineistoa Etelä-Afrikasta touko-syyskuun 2017 välisenä aikana osaksi Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksella valmistuvaa väitöskirjaa "Suurten puuviljelmien sosioekonomiset vaikutukset ja yhteistoiminnallinen hallinta".

Etelä-Afrikasta kerätty aineisto keskittyy tunnistamaan ja analysoimaan puuviljelmiä koskevaa päätöksentekoverkostoa kansallisella tasolla. Vielä työn alla olevilla analyyseillä pyritään tieteellisesti edistämään ”kestävän puuviljelmän” käsitteen kehitystä sekä teoreettista ymmärrystä maankäyttöön liittyvien päätöksentekoverkostojen toiminnasta, rakenteesta ja ajureista. Näihin päätöksentekoverkostoihin, ja siten myös työn alla olevaan tutkimukseen, on osallistunut toimijoita eri sidosryhmistä, mukaan lukien etu- ja
työmarkkinajärjestöt, keskeiset ministeriöt, suuret ja pienet yritykset, paikallisyhteisöt, yliopistot ja valtion tutkimuslaitokset, media ja kansalaisyhteiskunta.

Tieteellisistä tuloksista tullaan viestimään pääsääntöisesti korkean profiilin tieteellisten aikakauslehtien kautta, mutta myös kansainvälisissä konferensseissa sekä tiedettä popularisoivien yleistajuisten artikkeleiden kautta. Tulokset ja kehitysehdotukset tullaan niin ikään saattamaan tutkimukseen osallistuneiden päätöksentekoverkoston jäsenten tietoisuuteen Etelä-Afrikassa. Tulosten pohjalta heillä on mahdollisuus ymmärtää ja rakentavasti kehittää päätöksentekoprosesseja.

Hankkeen etenemistä voi seurata Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan eri jaostojen verkkosivuilta, kuten Helsinki Institute of Sustainability Science, Viikki Tropical Resources Institute, Doctoral Programme in Sustainable Use of Renewable Natural Resources ja Research Group on Forest Bioeconomy, Business and Sustainability.

Lisätietoja:
Tohtorikoulutettava, MMM Arttu Malkamäki, Helsingin yliopisto, arttu.malkamaki(at)helsinki.fi

www.helsinki.fi/en/researchgroups/forest-bioeconomy-business-and-sustainability

Julkaistu: 07.12.2017